Jelena Tšižova
Vahvojen naisten kuvaaja
Henkilöhistoria
Jelena Tšižova on venäläinen kirjailija, kääntäjä, prosaisti, esseisti ja ekonomisti. Hän on syntynyt 4.5.1957 silloisessa Neuvostoliitossa, Leningradissa. Tšižova on neljännen polven pietarilainen ja sukujuuriltaan juutalainen.
Tšižova jäi leskeksi v. 2020. Hänen puolisonsa historian tohtori Valerij Vozgrin (1939–2020) toimi Pietarin Valtionyliopistossa professorina ja oli mm. Tanskan kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen. Heillä on kaksi lasta.
Opiskelu
Jelena Tšižova opiskeli Leningradin finanssi- ja talousyliopistossa valmistuen sieltä taloustieteiden kandidaatiksi erikoisalanaan rahoitus ja luotto. Hän oli vähän aikaa jatko-opiskelijana tuotantojohtamisen laitoksella, aloitti väitöskirjan kirjoittamisen, mutta jätti sen kesken maan taloudellisen tilanteen muuttuessa merkittävästi 1990-luvun alussa.
Työura
Yliopistomaailman jätettyään Tšižova toimi aluksi englannin kielen yksityisopettajana. Samaan aikaan hän jatkoi itsenäistä opiskelua. 1990-luvulla hän toimi liikemaailmassa. Hän työskenteli niin talousasiantuntijana kuin yrittäjänäkin. Lisäksi hän on opettanut tuotannon johtamista.
Tšižova toimii Vsemirnoje slovo (suom. Maailman sana) -aikakauslehden päätoimittajana ja esseistinä, sekä Kansainvälisen kirjailijajärjestö PENin Pietarin osaston puheenjohtajana.
Vuodesta 2000 alkaen useita hänen kirjallisuusartikkeleitaan on julkaistu esimerkiksi Voprosy literatury (suom. Kirjallisuuskysymyksiä) -kirjallisuuslehdessä.
Kirjailijana
Tšižova aloitti kirjailijan uransa vasta 2000-luvulla. Työskenneltyään useiden vuosien ajan yksityisen liiketoiminnan parissa hän koki, ettei se tuottanut hänelle mitään iloa. Hän päätti ryhtyä kirjailijaksi pelastuttuaan palavalta risteilyalukselta ajatellen, että voisi kirjoittaa jotain arvokasta – vastapainoksi niille kevyille viihderomaaneille ja dekkareille, joita tuohon aikaan alkoi runsaasti ilmestyä kirjakauppojen hyllyille.
Hän on sanonut aloittaneensa kirjoittamisen, kun vanha elämä Venäjällä romahti.
Tšižova julkaisee edelleen tekstejään pietarilaisessa Zvezda-kirjallisuuslehdessä, jota onkin kutsuttu hänen kirjalliseksi kodikseen.
Palkinnot ja huomionosoitukset
Tšižova on saanut omistautuneesta työstään runsaasti tunnustusta. Vuonna 2009 hän sai kirjallaan Naisten aika venäläisen Booker -palkinnon, joka myönnetään vuosittain parhaasta venäläisestä teoksesta.
Sitä ennen hän oli jo kaksi kertaa nimetty Venäjän Booker -palkinnon ehdokkaaksi kirjoillaan ”Lavra” (2003) ja ”Polukrovka” (2005).
Hänen ensimmäinen romaaninsa ”Kroshki tsahes” sai vuonna 2000 Zvezda-kirjallisuuslehden palkinnon parhaana esikoisteoksena ja vuonna 2001 Pietarin kaupungin Severnaja Palmira -kirjallisuuspalkinnon parhaana proosateoksena.
Tuotanto
Tšižova on kirjoittanut yhdeksän romaania, joista kaksi on suomennettu.
Naisten aika, 2018 (ven. «Vremja zhenshin», 2009),
suomentanut Kirsti Era, Into Kustannus
Romaani Naisten aika (2009, suom. 2018) kuvaa äitien, isoäitien ja tytärten kokemuksia ja salaista vastarintaa Leningradissa 1950–60-luvuilla.
Yksinhuoltaja Antonina työskentelee tehtaassa, jonka hallinto sijoittaa hänet aviottoman tyttärensä kanssa asumaan kommunalkaan, yhteisöasuntoon. Asunnon muissa huoneissa asustaa kolme vanhaa naista, joita yhdistää traaginen elämä, sillä he ovat menettäneet omat lapsensa neuvostoajan myllerryksissä. Heillä kaikilla on omat erilaiset ajatuksensa, luonteensa ja tapansa.
Adriana painaa päänsä. ”Kansa kärsi myös ennen vallankumousta. Ei tietenkään niin kovasti… Omalla tavallaan. Joka tapauksessa monet kärsivät.”
Jevdokia pudistaa päätään. ”Vai kärsi! Pelkkää laiskuuttaan, siinä se oli se niitten kärsimys. Joka paino töitä, ei kärsiny.”
”Antakaa olla”, Glikeria huitaisi kädellään. ”Siitä on ihmisikä. Mitäpä siitä nyt enää?” (s. 47)
Kohtalo valitsee naiset pienen Suzannan ottoisoäideiksi. Yksinäiset naiset antavat salaa lapselle ortodoksinimen Sofia ja löytävät hänessä viimeisen elämäntehtävänsä: he sitoutuvat vastaamaan tytön kasvatuksesta ja koulutuksesta. Pitkillä päiväkävelyillä pitkin Leningradin puistoja he kertovat tytölle tarinoita. Muistojen kautta käsitellään maan vaiettua historiaa vallankumouksen, piirityksen ja nälänhädän ajoilta. Kuolema on keskusteluissa usein läsnä. Tyttö keskustelee ”baabuskojensa” kanssa piirtämällä, sillä hän ei puhu. Pelkona on, että viranomaiset saavat tietää tytön sairaudesta ja mykkä tyttö otetaan pois äidiltään. Neuvostosysteemissä erilaiset neuvostot puuttuvat ihmisten elämään vahtien myös heidän moraaliaan. Kun Antonina sairastuu vakavasti, isoäidit pelkäävät menettävänsä lapsen, jota he ovat hoitaneet kuin omaa lapsenlastaan. Mutta kuten usein Venäjällä, asia on järjestelykysymys.
Teoksessa kuvataan arkista elämää yksityiskohtaisesti ja dokumentaarisella tarkkuudella. Tšižovan mielestä romaani on ajankohtainen, sillä sen päähenkilöiden esimerkki antaa hyvän mallin ja opettaa meitä elämään vaikeimpia aikoja arvokkaasti – sellainen taito puuttuu tämän päivän maailmasta.
Pohjimmiltaan romaani puhuu koko maan olemassaolosta samanaikaisesti ikään kuin kahdella tasolla: todellisuudesta, jossa hallitsee pelko, ymmärtämättömyys ja täydellinen puhumattomuus, ja siitä toisesta, jossa kaiken pitäisi olla toisin, ilman pelkoa ja lähes kerjäläismäistä kamppailua elämästä, ilman epäinhimillisen valtion vaatimuksia.
Teoksen nimi voi herättää assosiaatioita feminismistä, mutta teoksen luettuaan on helppo ymmärtää, että teos kuvaa nimenomaan neuvostotodellisuutta, ei naisia. Omien sanojensa mukaan Tšižova suhtautuu feminismiin rauhallisesti, kuten muuhunkin yhteiskunnalliseen liikehdintään.
Naisten aika on saanut erityisen paikan lukijoiden sydämessä. Tšižova on haastatteluissa kertonut, että romaani kertoo tavallaan myös hänen omasta lapsuudestaan. Ero on kuitenkin siinä, että hän ei puhu itsensä puolesta, vaan hän kertoo tarinaa isoisoäitinsä, piirityksessä menehtyneen isoäitinsä ja 30-luvulla Leningradissa kuolleiden sukulaistensa puolesta.
Romaani on lukijalle haastava, sillä kerronta polveilee ja toisinaan eri kertojien ääniä on vaikea erottaa toisistaan. Ainoastaan Suzannan ajatukset on erotettu muusta tekstistä kursiivilla. Puhekielinen dialogi antaa elävän kuvan mummojen jutustelusta ja heidän erilaisista puhetavoistaan. Kirsti Eran käännös on värikästä ja toimivaa.
Kirja on voittanut venäläisen Booker-palkinnon ja ollut myös kansainvälisten kirjallisuuspalkintojen ehdokkaana. Teos on käännetty ainakin 15 kielelle. Siitä on tehty teatterisovituksia, joista on tullut useiden venäläisteattereiden vakiotuotantoa. Sitä on kuvattu yhdeksi laadukkaimmista viime vuosina ilmestyneistä venäläisistä romaaneista.
Muistista piirretty kaupunki, 2020 (ven. «Gorod, napisannyj po pamjati», 2009),
suomentanut Kirsti Era, Into Kustannus
Muistista piirretty kaupunki (2009, suom. 2020) on hienostunut muistelmateos, jossa Pietari toimii näyttämönä neljän sukupolven ajan. Jelena Tšižova kokoaa oman sukunsa historiasta mieleenpainuvan tarinan sellaisena kuin hänen isomummonsa, mummonsa ja äitinsä ovat sen kertoneet ja muistaneet. Tšižovan suku on kokenut vaiherikkaan elämän aikana, jolloin Venäjällä siirryttiin tsaarinvallasta kommunismiin ja myöhemmin Neuvostoliiton hajoamiseen. Historian käännekohdat – vallankumous, sisällissota, Stalinin vainot, Leningradin piiritys ja neuvostojärjestelmän mureneminen – ovat olleet myös Tšižovan suvun todellisuutta. Suvun jäsenet ovat kantaneet muistoa pietarilaisten ja leningradilaisten elämästä, ja näin Pietarilla ja sen surullisen historian käänteillä on merkittävä rooli suvun perhehistoriassa ja identiteetin muotoutumisessa.
Tšižova rakentaa perheensä kiehtovaa historiaa vähitellen. Dunja-mummo (s. 1885), kertoja-kirjailijan vahvatahtoinen isoisoäiti, edustaa vanhinta sukupolvea. Hän lähetti lapsensa omalle äidilleen kasvatettavaksi entiseen kotikylään, ehkä vallankumouksen ja kaikenlaisen puutteen vuoksi, ja eli enimmän osan elämästään hienostuneesti arvokkaiden huonekalujen ja posliiniastioiden keskellä, joilla kuitenkin sotavuosina maksettiin ruoasta.
Kirjailijan isoäiti Kapitolinalla (s.1911) on erityinen kyky selviytyä poikkeusoloissa. Hänen elämänsä oli kurjaa, mutta hän ei valittanut epäoikeudenmukaista kohtaloaan.
”Hän on ainoa minun sukulaisistani – henkiin jääneistä ja menehtyneistä – johon sopii sana ’vastustelematta’. Kaikkein naisellisin venäjän sana. Hän kesti kaiken. Korkojen kanssa. Napisematta ja valittamatta. Ja kuoli liikaan työhön.” (s. 138)
Tšižovan äiti Vera (s. 1931) vaihtoi pienenä päälleen paremman mekon mennessään Dunja-mummon luokse. Hän avioitui itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa, ja sai näin teollisuussuvun matriarkasta anopin, joka ortodoksijuutalaisena ei hyväksynyt epäsäätyistä avioliittoa. Myöskään Dunja-mummo ei säästellyt sanojaan perinteisten arvojen rikkomisesta.
Suvun naiset ovat vahvoja, sitkeitä ja yritteliäitä. Heidän kekseliäisyyttäänkin tarvitaan monessa tilanteessa. Kangasteema ja periytyvä ompelutaito sitoo eri sukupolvien naisia yhteen; kuin sormenpäissä olisi geneettinen muisto, peritty tapa tunnustella kangasta. Vuosikymmenien aikana talteen laitetut kankaat ovat merkittävässä roolissa esimerkiksi sodan ja piirityksen aikaan, kun ruokaa oli vaikeaa saada.
Muita sukulaisia tulee ja menee vuosien varrella niin paljon, että lukija välillä hämmentyy. Miehet ovat usein vain sivuosassa: he kuolevat enneaikaisesti tai katoavat jonnekin. Kirjailijan isä edustaa sodan elänyttä sukupolvea. Isän kokemuksista Tšižova sai kuulla vasta aikuisena.
”Me kaikki olimme tykinruokaa. Minulla vain oli tuuria.” (s. 214)
Kaikki suvun kirjalliset dokumentit on vuosien varrella hävitetty, jäljet peitetty, koska näin sulautui paremmin ihmisjoukkoon ja oli paremmat mahdollisuudet selviytyä. Vain muutamia valokuvia on säilynyt. Dokumenttien puuttuessa oli luotettava suvun naisten muistiin. Tšižovan mukaan romaani on suvun todellinen tarina, eikä siinä ole yhtään keksittyä henkilöä. Suvun jäsenet ovat nousseet talonpojista työläisiksi ja edelleen osaksi sivistyneistöä. Tšižova kertoo, että teos ei kuitenkaan ole perinteinen perhesaaga, sillä hän ei ole itse elänyt vallankumouksen, sodan ja piirityksen aikaa, ja siksi hän turvautuu suvun muiden jäsenten muistiin, josta on näin tullut osa hänen omaa elämäänsä. Hän on pienestä asti kuunnellut äitinsä ja mummonsa keskusteluja ja näin tallentanut itselleen pieniä muistikuvia, jotka ovat kokonaisuudessaan avautuneet vasta paljon myöhemmin.
Pietari on kaikkein kaunein, mystisin ja arvoituksellisin venäläinen kaupunki.
-Muistista piirretty kaupunki (2009)
Suomennetut teokset
Verk i svensk översättning
Muuta kiinnostavaa kirjailijasta
Kirjailijan ajatuksia
Tšižova kuvaa teoksissaan sitä, miten Venäjän vaikea historia elää edelleen ihmisten arjen kokemuksessa ja tarinoissa. Kuitenkaan historiasta ei ole opittu tarpeeksi, vaan kierretään kehää. Tšižova on kertonut kiinnostuneensa kysymyksestä, miksi Venäjällä ei ole historiallista muistia. Hän on tullut johtopäätökseen, että kaiken tapahtuneen seurauksena 1900-luvun Venäjällä vain naiset voivat olla historiallisen muistin kantajia. Tšižovan teoksissa tulee vahvasti esiin naisen rooli. Hänen mielestään naisen tärkein tehtävä perheessä pysyy muuttumattomana – se ei ole emännän eikä vaimon rooli, vaan se on äidin rooli. Jos nainen alkaa suhtautua rooliinsa huolimattomasti, lapset kärsivät. Samalla tavoin miehen tärkein rooli perheessä on isän rooli. Hän ihailee venäläisiä naisia, jotka ovat rohkeasti kantaneet vastuunsa, kun usein muuta vaihtoehtoa ei ole ollut.
Tšižova on monissa yhteyksissä kuvaillut kirjoittamistaan. Jätettyään aikoinaan instituutin ja taloustieteen opinnot, hän kirjoitti runoja ilman julkaisutoiveita. ”Kun nyt – hyvin harvoin – luen aiemmin kirjoittamiani runoja uudelleen, näen niissä jonkinlaisia tulevan proosani kantasoluja.” Tästä runollisesta kaudesta hänellä on syntynyt halu ”aloittaa äänestä” ennen ryhtymistä proosalliseen työhön. Hänen mielestään täytyy ”kuulla ajan ääni, josta sen päämerkitykset itävät”.
Kirjailijan mielestä pitää voida kirjoittaa kaikenlaisista aiheista. Erityisesti niistä, jotka koskettavat. Kysymys on siitä, miten kirjoitetaan. Hänen elämässään kirjallisuus on keskeisessä roolissa, sillä lukemalla hän tutustuu maailmaan ja etsii itseään, kuten jokainen lukija tekee.
Haastatteluissa Tšižova on kertonut, että kirjallinen luomistyö on raskasta, mutta täsmentää, että eihän mitään voi saavuttaa helpolla. Hänen sanojensa mukaan erittäin inspiroivina hetkinä henkilöt heräävät eloon ja näyttävät toimivan itsenäisesti. Tällainen luova virtaus on maaginen tunne. Hänen mukaansa luominen on useimmiten jatkuvaa työtä. Vaikka Booker-palkinto on muuttanut hänen elämäänsä parempaan suuntaan, kun kirjoista on otettu isompia painosmääriä ja kirjojen oikeuksia on myyty ulkomaillekin, Tšižovan mukaan hänen kirjailijaelämänsä ei ole muuttunut mitenkään. ”Kuten ennenkin, ilman vapaapäiviä ja lomia, kahdeksalta aamulla alan kirjoittaa ja kahdelta nousen kirjoituspöytäni äärestä”, hän kertoo.
Kuitenkin Tšižova sanoo, että jos olisi mahdollisuus, hän viettäisi kaiken aikaa joutilasta sielun juhlaa: katsellen hyviä elokuvia, lukien hyvää kirjallisuutta ja kävellen. Samalla hän etsisi inspiraation lähteitä ja oivalluksia, joista ei ole aavistustakaan, mistä ne yhtäkkiä ilmaantuvat.
Kirjailijasta ja hänen teoksistaan sanottua
Pietarilaisuus on Tšižovan tuotannon pysyvä teema. Se määrittää paitsi romaanien ilmapiiriä, myös teosten henkilöiden ominaispiirteitä ja heidän psykologiaansa. Pietari on ”kaikkein kaunein, mystisin ja arvoituksellisin venäläinen kaupunki”, joka tavalla tai toisella – tapahtumapaikkana tai yhtenä hahmoista – on läsnä jokaisessa kirjailijan teoksessa.
Etusijan Tšižovan teoksissa saavat naiset ja heidän kohtalonsa. Tuotannossa korostuvat henkilöiden vahvuus ja kertomusten realistisuus. Lukijan ympäröi henkilöistä välittyvä tunteiden tulva.
Tšižova tarttuu rohkeasti arkaluontoisiinkin aiheisiin, kuten ortodoksisen kirkon käyttämään valtaan nyky-Venäjällä, antisemitismiin, uusvenäläiseen bisnekseen tai neuvostohistorian kuormittamaan ikuiseen miesten ja naisten väliseen konfliktiin. Vaikeisiin aiheisiin tarttuminen on saanut osakseen myös kritiikkiä.
Yhteiskunnallinen aktiivisuus
Maaliskuussa 2014 Tšižova allekirjoitti venäläisten kulttuurityöntekijöiden vetoomuksen Venäjän federaation Krimissä tekemiä toimia vastaan.
Toukokuussa 2018 hän allekirjoitti Pietarin PEN-klubin jäsenten Pietarin kansainvälisen talousfoorumin osallistujille antaman lausunnon, jossa vaadittiin ukrainalaisen kirjailijan Oleg Sentsovin vapauttamista vankilasta ja hänen luovuttamistaan Ukrainaan.
Miksi kirjailija kiinnostaa?
Tšižovan teosten Pietari-teema on kiinnostava. On mielenkiintoista lukea itselle hyvin tutun kaupungin historian käänteistä ja niihin liittyvistä monenlaisista ihmiskohtaloista, jotka Tšižovan kertomina tulevat hyvin konkreettisiksi. Myös hänen henkilökohtainen näkökulmansa ja suhteensa teosten käsittelemiin aiheisiin tuo oman mielenkiintoisen lisänsä. Teokset auttavat omalta osaltaan ymmärtämään vähän enemmän venäläistä ajatusmaailmaa, johon neuvostoaika jätti vielä oman jälkensä. Venäläisen kulttuurin ystävälle löytyy Tšižovan teoksista uudenlainen tuulahdus, vaikka aiheet ovatkin raskaita.
Kiinnostavia linkkejä
-
Huttunen, Tomi 2018. Aikatasoja yhdistelevän Naisten ajan mummot eivät sensuroi Leningradin piirityksen kauhuja – kuolleet ovat romaanissa kaikkialla läsnä. Helsingin Sanomat 24.20.2018.
-
Kajanto, Anneli 2020. Jelena Tšižova: Muistista piirretty kaupunki. Annelin kirjoissa -blogi 8.10.2020.
-
Jelena Tshizhova: Naisten aika. Radio Moreenin ohjelma 16.11.2018.
-
Jelena Tšižova: Naisten aika. Akateeminen kirjakauppa, Facebook-päivitys 21.2.2019.
-
Kirjailija Jelena Tšižovan luento – Лекция писателя Елены Чижовой. 27.10.2020. (tulkkaus suomeksi)
-
Kirjametsä, 2020. Jelena Tšižova: Muistista piirretty kaupunki. Kirjametsä YouTube -kanavan video 25.9.2020.
-
Koivisto, Nuppu 2018. Kolmen mummon matkassa – Jelena Tšižovan Naisten aika -romaani kartoittaa pietarilaisen arjen historiaa. Mustekala, blogikirjoitus 31.10.2018.
-
riitta k 2019. Jelena Tšižova – Naisten aika. Kirja vieköön! -blogi 6.5.2019.
-
Seppälä, Liisamari 2020. Jelena Tšižova: Muistista piirretty kaupunki. Maailmankirjat, käännöskirjallisuuden verkkolehti 13.9.2020.
-
Stranius, Pentti 20128. Naisten aika lukeutuu viime vuosien laadukkaimpiin venäläisiin romaaneihin. Etelä-Suomen Sanomat 8.10.2018.
Teksti:
Jaana Laitinen
